Posterous theme by Cory Watilo

Yhdistysavain eli FreeMore

Keväinen tervehdys kaikille Yhdistysavaimen käyttäjille!

Vielä kerran iso kiitos koko käyttäjäkunnallemme Yhdistysavaimen kansainvälisen nimen ideointiin osallistumisesta. Pääsitte taas kerran yllättämään meidät aktiivisuudellanne. Saimme yli 200 innovatiivista nimiehdotusta sekä moninkertaisen määrän näille annettuja ääniä.

Vaikka emme löytäneetkään lopullista nimeä suoraan käyttäjiemme ehdotusten pohjalta, saimme ehdotuksista runsaasti polttoainetta ajatustyöhömme. Lisäksi päädyimme lopulta valittuun nimeen osittain hetki sitten järjestetyn käyttäjäkyselymme pohjalta, jonka innostavat vastaukset saivat meidät ajattelemaan tarkemmin missiota tuotteemme takana. Tulemme joka päivä töihin, jotta voisimme vapauttaa kiireisten yhdistysaktiivien aikaa enemmän siihen oikeasti oleelliseen toimintaan, kuten vaikkapa lastensuojeluun, työyhteisön puolesta toimimiseen, eläinsuojeluun tai mihin tahansa yhdessä harrastamiseen.

Tämä kaikki johti meidät lopulliseen nimivalintaamme. Kansainvälisesti Yhdistysavain tunnetaan jatkossa nimellä FreeMore.

Freemore_logo_slogan_tm_color

 

Toivottavasti seuraatte innolla myös kansainvälisiä ponnistelujamme. Ensimmäisen askeleen otamme toukokuussa, kun Yhdistysavain (eli FreeMore J) julkaistaan Ruotsiin. Mukana voit olla esimerkiksi tykkäämällä FreeMoresta Facebookissa osoitteessa http://www.facebook.com/timeforyourgroup.

Iloista kevättä toivottaen,

Aleksi

Nyt helposti salasanat koko jäsenistölle!

Nopea tapa lisätä jäseniä jäsenluetteloon ja asettaa uusille käyttäjille salasanat

Olemme uudistaneet Yhdistysavainta jäsenten salasanojen asettamisen osalta. Nykyisin pääkäyttäjän ei tarvitse lisätä jäsenille salasanoja käsin, vaan jäsenet voivat asettaa itse oman salasanansa kun pääkäyttäjä on lisännyt heidän sähköpostiosoitteensa jäsenluetteloon.

Saat uudet jäsenet jäsenluetteloon nopeasti käyttämällä Jäsenten tuonti -toimintoa Verkkotyöpöydällä. Jäsenet, joiden sähköpostiosoitteet lisäsit Verkkotyöpöydältä, saavat sähköpostiviestin. Viestissä on linkki, jonka kautta he pääsevät syöttämään loput tietonsa, kuten nimensä, salasanansa, puhelinnumeronsa ja osoitteensa. Tarvittaessa myös sähköpostiosoitteen vaihtaminen onnistuu samaa reittiä.

Jäsenet, jotka jo ovat jäsenluettelossa, voivat asettaa oman salasanansa

Vaikka jäsenet olisi lisätty jo aiemmin, voi käyttäjä silti asettaa itselleen salasanan tai muuttaa omia tietojaan.

Käyttämällä Jäsentietojen tarkistusposti -toimintoa voit lähettää kaikille jäsenille pyynnön omien tietojen tarkistamisesta. Jäsenet saavat edellä kuvatun linkin, jonka kautta omien tietojen täydentäminen onnistuu. Mikäli jäsenelle ei vielä ole salasanaa, voi hän asettaa sellaisen linkin takaa avautuvasta ikkunasta.

Lue lisää ohjeistosta!

Jäsenten tuonti

Jäsentietojen tarkistussähköposti

 

(download)

Viimeksi tapahtunutta -listaus

Uutisoimme aikaisemmin Ryhmäpostista ja sen myötä Verkkotyöpöytä koki pienen muutoksen. Aloitussivulta löytyy nykyään Viimeksi tapahtunutta -listaus, josta pääkäyttäjät näkevät mitä sivustolla on nimensä mukaisesti viimeksi tapahtunut.

Viimeksi-tapahtunutta

Listauksessa näkyy seuraavat tapahtumat:

  • sivun lisäys, siirto ja poisto
  • sivuston ulkoasun muokkaus
  • sivuston asettaminen näkyviin ja pois näkyvistä
  • lomakkeen lähettäminen
  • jäsentietojen muuttaminen (sekä jäsenen, että pääkäyttäjän toimesta)
  • uusien jäsenien tuominen Jäsenluetteloon
  • Jäsentietojen tarkistuspyynnön lähettäminen
  • Ryhmäpostin lähettäminen ja mahdolliset ilmoitukset siitä, että viesti ei saavuttanut kaikkia

Osassa tapahtumia on linkkejä, joista saa lisätietoa ko. tapahtumasta; esim. lähetetyn lomakkeen kohdalla pääsee tarkastelemaan lomakkeen vastausta ja jos Ryhmäposti ei saavuttanut tiettyä jäsentä, saa siitä tarkemman virheilmoituksen.

Samalla Aloitussivun Päätoimintoihin koottiin oleellisimmat työkalut yhdistys- ja seuratoiminnan pyörittämiseen. Varainhankinta-välilehti poistettiin ja siellä ollut KliKKi.com -mainonta siirrettiin Kotisivut-välilehdelle. Ryhmäposti sai oman välilehden, josta löytyy siihen liittyvät toiminnot ja lisätiedot.

Sivuston pääkäyttäjänä voit käydä tutustumassa uutuuksiin kirjautumalla oman sivustosi Verkkotyöpöydälle!

Ryhmäposti-ominaisuus Yhdistysavaimeen

Lähetä hetkessä sähköpostia mille tahansa jäsenryhmälle!

Yhdistysavaimeen on nyt tehty uusi toiminto kaikkien jäsenluettelon jäsenten helpompaa yhteydenpitoa ja tiedotusta varten. Ryhmäposti-toiminnon avulla pääkäyttäjät voivat voivat määritellä Jäsenluettelossa jäsenryhmiä, jonka kaikki jäsenet saavat Ryhmäpostin osoitteeseen lähetetyn sähköpostiviestin. Tällä tavoin vain tiettyyn ryhmään kuuluvat jäsenet saavat tiedon juuri heitä koskevista tärkeistä asioista eikä koko jäsenistön tarvitse vastaanottaa sähköpostiviestejä, jotka eivät välttämättä koske heitä.

Voit valita, kuka voi lähettää postia ryhmälle

Voit valita ryhmäkohtaisesti, haluatko antaa kaikille ryhmän jäsenille mahdollisuuden lähettää postia Ryhmäpostin osoitteeseen vai rajaatko tämän vain hallituksen ja pääkäyttäjien oikeudeksi. On siis mahdollista tehdä listoja, jotka toimivat ainoastaan tiedotuskanavana jäsenistön suuntaan tai listoja, joille kaikki ryhmän jäsenet voivat lähettää postia.

Mikäli sähköpostiviestisi ei tavoita joitakin jäsenistä, saat tästä tiedon Verkkotyöpöydän Viimeksi tapahtunutta -listan kautta.

Ryhmät sähköpostiviestin lähettämistä varten voit luoda Jäsenluettelon tutusta Ryhmät ja oikeudet -näkymästä. Jäseniä ryhmiin lisätään yksinkertaisesti rastittamalla heidät Jäsenluettelon Henkilöt-välilehdeltä.

Mukana kaikissa Yhdistysavaimen versioissa ilmaiseksi

Käytitpä mitä Yhdistysavaimen versiota hyvänsä, on Ryhmäposti-toiminto käytettävissäsi ilman maksua. Tutustu verkkotyöpöydällä uuteen toimintoon ja sen mahdollisuuksiin!

Lisätietoja ja neuvoja käyttöön saat helpoiten ohjeistosta.

  

(download)

Käyttäjien näkemyksiä Yhdistysavaimesta

Kysyimme maaliskuussa 2012 käyttäjiemme mielipiteitä Yhdistysavaimesta. Kartoitimme asiakastyytyväisyyttä ja Yhdistysavaimesta saatuja hyötyjä. Lisäksi halusimme tietysti tietää, miten Yhdistysavain voisi olla vieläkin parempi. Selvitimme tarkemmin myös näkemyksiä asiakaspalvelumme tasosta.

Käyttäjien tyytyväisyys asiakaspalveluun ja Yhdistysavaimeen kokonaisuutena

Pyysimme käyttäjiämme arvioimaan tyytyväisyyttään Yhdistysavaimeen ja asiakaspalveluun numeroasteikolla 1-5.

Kysyimme käyttäjiltämme, kuinka tyytyväisiä he ovat Yhdistysavaimeen kokonaisuutena. Kyselyyn vastanneista käyttäjistämme noin 72 % antoi Yhdistysavaimelle korkeimman tai toiseksi korkeimman arvosanan. (kuva 1)

Asiakaspalvelunkin suhteen käyttäjät olivat tyytyväisiä – kyselyyn vastanneista käyttäjistämme noin 64 % antoi asiakaspalvelulle arvosanan 4 tai 5. (kuva 2)

Asiakaspalvelu sai kiitosta erityisesti nopeasta ja ystävällisestä palvelusta. Samoin käyttäjämme ovat kokeneet hyötyvänsä tarjoamastamme chat-tuesta. Moni vastaaja kertoi myös pärjänneensä ilman suoraa yhteydenottoa asiakaspalveluumme.

Näiden ilahduttavien tulosten lisäksi noin 98 % olisi valmis suosittelemaan Yhdistysavainta muille Yhdistyksille! (kuva 3)

(download)

Käyttäjien Yhdistysavaimesta saama hyöty

Kyselyyn vastanneet käyttäjämme arvostavat etenkin Yhdistysavaimen aikaa säästäviä ja yhdistyksen toimintaa tehostavia ominaisuuksia.  Käyttäjät kiittävät mahdollisuutta jakaa sivuston ylläpitovastuu useamman henkilön kesken:

“Koska päivitysvastuun on pystynyt helposti jakamaan, ovat kotisivut nyt entistä enemmän ajan tasalla, eikä kenenkään yhdistyksen toimihenkilön taakka nouse liian suureksi.”

Kiitosta saivat myös yhdistyksen saama näkyvyys:

“Aivan korvaamaton tiedotuskanava yhdistyksemme asioista. Sinne saa heti laitettua asiat, jotka pitää saada suurelle yleisölle tiedoksi.”

..ja mahdollisuus kätevään tiedottamiseen:

“Helpon päivitettävyyden vuoksi sivusto on aina ajantasainen eli meillä päivittäin ylläpidettävä. Jäsensivut jäsenrekistereineen auttavat jäsentiedotuksen ajantasaisuuteen. Hallituksen sivujen ansiosta hallitus työskentelee myös kokouksen välisen ajan.”

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että Yhdistysavain on onnistunut palvelemaan käyttäjiään juuri niissä asioissa, joiden helpompaa hoitamista varten se on suunniteltu.

Halusimme myös selvittää, mitä ominaisuuksia käyttäjät pitivät tärkeimpinä. Kuten oheisesta kuvasta huomataan, pitivät käyttäjät tärkeinä juuri mahdollisuutta päivitysvastuun jakamiseen ja jäsentiedotukseen. (kuva 4)

K4

Mikä voisi olla vielä paremmin?

Kysyessämme käyttäjiltä mitä Yhdistysavaimessa voisi kehittää, saimme arvokasta palautetta tulevaisuutta varten. Monet toiveista liittyivät ohjeisiin ja niiden selkeyteen. Lisäksi toivottiin mahdollisimman selkää ja yksinkertaista tuotetta. Jotkut käyttäjistä olivat sitä mieltä, että Yhdistysavain on nykyisellään hyvä, eikä siinä tarvitsisi muuttaa mitään. Joidenkin ominaisuuksien teknisiä yksityiskohtia toivottiin kehitettävän edelleen. Tulevaisuudessa tulemme kiinnittämään huomiota näihin asioihin ja tiedottamaan käyttäjiämme siitä, miten Yhdistysavainta on kehitetty.

Uudet ominaisuudet, joita käyttäjät toivovat

Kysyimme myös, mitä uutta ominaisuutta käyttäjät toivoisivat Yhdistysavaimeen. Selkeänä erottui toive saada käyttöön entistä monipuolisempia postituslistatoimintoja.  Tämä vahvistaa tiimimme näkemystä siitä, mihin suuntaan Yhdistysavaimen on jatkossa kehityttävä, jotta tuote voisi vastata yhdistysten tarpeisiin mahdollisimman hyvin.

Vastaajien roolit edustamissaan yhdistyksissä ja yhdistystoiminnan haasteet yleisesti

Kyselyyn vastanneista suurin osa toimi edustamassaan yhdistyksessä puheenjohtajana tai muussa hallitusroolissa. Kysyimme käyttäjiltämme, minkä he kokevat kaikkein vaikeimmaksi asiaksi yhdistystoiminnassa ylipäätään.(kuva 5)

K11

Kysely paljasti, että eniten päänvaivaa aiheuttaa aktiivisten jäsenten saaminen mukaan toimintaan. Myös vastuunjaossa on toisinaan ongelmia, sillä tehtävät kasaantuvat toistuvasti samoille ihmisille. Lisäksi kyselyn tulosten mukaan tiedottaminen on eräs yhdistystoiminnassa haasteellinen asia. Toivomme, että voimme Yhdistysavaimen avulla tehdä näistä asioista ainakin hieman helpompia!

Yhdistysavaimen tiimi kiittää kaikkia hienoja käyttäjiämme!

Uutta Yhdistysavaimessa (vko 52)

Vuoden 2011 viimeisenä uutena ominaisuutena esittelemme teille (rumpujen pärinää)... sivujen kopioinnin! Tämä toiminto löytyy Toiminnot-valikosta nimellä "Kopioi sivuhaara". Nimensä mukaisesti toiminto kopioi sivun ja sen alisivut eli koko sivuhaaran uuteen paikkaan. Kopioimisen jälkeen sivun tai sivuhaaran voi siirtää haluamaansa paikkaan Siirrä sivuhaara -toiminnolla. Jos kopioidussa sivuhaarassa on tarpeettomia sivuja, voi ne poistaa Sivun tiedot -toiminnon kautta.

Kopioi sivuhaara korvaa aikaisemmin käytössä olleen Sivu on malli -toiminnon. Uskomme, että tämä uusi toiminto on helpompi ja käytettävämpi, kuin edeltäjänsä.

(download)

Vuoden lopun tietopläjäys

Näin vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu luontevalta tehdä yhdessä pieni katsaus viime aikoina Yhdistysavaimen ympärillä tapahtuneisiin asioihin. Kertailen tässä kirjoituksessa muutamia mainitsemisen arvioisia asioita itse tuotteesta sekä sen takana olevasta porukasta. Katsaus Yhdistysavaimen vuoteen 2011 alkoi... nyt!

Otimme askeleen kohti ilmaisuutta

Lanseerasimme Yhdistysavaimen ilmaisversion (Yhdistysavain Free) tämän vuoden alkupuolella ja laajensimme sen sisältöä merkittävästi lokakuussa. Nyt mainosrahoitteinen ilmaisversiomme sisältää myös pienet kotisivut ja jäsensivut sekä jäsenluettelotilaa 50 jäsenelle, joten se alkaa olla näppärä työkalu pienen yhdistyksen pyörittämiseen. Ilmaisversio on saanut mukavan vastaanoton ja madaltaa toivottavasti kynnystä Yhdistysavaimen käytön aloittamiseen entisestäänkin.

Vuoden loppupuolella räsähti rikki myös kahdentuhannen käyttäjän raja. Yhdistysavaimen maksullisia tuoteversioita hyödyntää siis jo yli 2000 yhdistystä. Vuolaimmat kiitoksemme kuuluvat tietenkin kaikille hienoille käyttäjillemme!

Ya-asiakasmaara2

Ensimmäisen tuhannen asiakkaan keräämiseen saimme kulumaan aikaa 730 päivää, nyt sama onnistui noin 400 päivässä, joten jotain oppimista näyttää edelleen tapahtuvan. :) 

Tuotekehityksessä painottuivat "yhdistysominaisuudet"

Toimme tietenkin myös kivoja uusia vimpaimia tuotteeseemme. Haluamme nykyään löytää kehitettäväksi nimenomaan yhdistysten toiminnalle oleellisia asioita. Päädyimme auttamaan etenkin siinä, että yhdistyksen jäsentiedot pysyisivät ajan tasalla mahdollisimman helposti ja viesti saataisiin jokaiselle jäsenelle hetkessä. Jäsentiedote ja jäsentietojen tarkistusposti ovat ominaisuuksia juuri näihin tarpeisiin. Suosittelen lämpimästi lukemaan niistä lisää Heikin erinomaisesta kirjoituksesta tai ohjeistosta.

Emmekä myöskään unohtanut muun tuotteen hiomista! Voitte vaikka vilkaista Ideafoorumiltamme toteutettujen ideoiden listaa.

Uudistimme Yhdistysavaimen ilmettä ja kotisivuja

Pieni freesaus on aina paikallaan! Virkistimme syksyllä Yhdistysavaimen logon ja kotisivujen ilmettä. Aiomme jatkaa työtä edelleen ja yhtenäistää visuaalista linjaamme.

Uutta sivustoa kannattaa kokeneemmankin käyttäjän käydä vilkaisemassa, arvostamme tietenkin saamaamme palautetta! Sivusto löytyy tutusta osoitteesta www.yhdistysavain.fi. Palautetta voitte antaa suoraan chatin kautta asiakaspalveluumme tai jättää sitä tällä lomakkeella.

Haluamme päästää käyttäjämme myös kertomaan tuotteella saavutetuista onnistumisista sivustollamme! Mikäli haluatte yhdistyksenne toiminnalle pientä näkyvyyttä myös Yhdistysavain.fi -sivustolla, totelkaa näitä ohjeita. :)

Yhdistystieto.fi vauhdittamassa suomalaista yhdistystoimintaa

Lanseerasimme alkuvuodesta uuden version Yhdistystieto.fi -palvelusta, johon sisältyi nyt artikkelitietoa sisältävän tietopankin lisäksi myös esimerkiksi Yhdistyshaku sekä Kysy ja vastaa -palsta. 

Kuten kävijämäärät ja niiden kehitys paljastavat; Yhdistystiedostahan tykätään! Yhdistysaktiiveilla on ollut tilausta palvelulle, josta löytää yhdistyksiä ja niihin liittyvää tietoa. Kävijämäärät siis huitelevat lähes 30 000 kuukausittaisessa kävijässä ja päivityksiä Yhdistyshakuun on tullut jo 4579, hienoja lukuja!

Yt

Aiomme jatkaa palvelun kehittämistä ja eteenpäin viemistä. Yhdistystieto.fi on ilmaispalvelu, jolla haluamme tehdä oman osamme suomalaisen yhdistystoiminnan tukemisesta.

Myös kunnat ovat olleet kiinnostuneita yhdistysluetteloista, joita voidaan Yhdistystiedon avulla tarjota kuntien kotisivuille. Vajaa kaksikymmentä kuntaa on jo mukana talkoissa ja lisää tulee jatkuvasti. Listan yhteistyökunnistamme löydätte aina Yhdistystiedosta.

Tiimi ja työtavat uudistuksessa!

Olemme vuodenvaihteessa järjestäytymässä uusiin tiimeihin, jonka jälkeen Yhdistysavaimen kehityksestä vastaa yhdistysliiketoimintaamme omistautunut Yhdistystiimi. Vaikka aloitamme varsinaisesti hommat yhdessä vasta vuodenvaihteen jälkeen, olemme jo innokkaasti järjestäytyneet asian taakse ja luoneet alkusysäyksenä myös tämän blogin käyttäjillemme viestintään. Mietimme muutoksen hetkellä myös työtapojamme uusiksi, kuten kuvan aikaansaannoksista käy ilmi.

Tyotavat-kuva

Huh, tapahtumarikas vuosi taas! Kiitos, kun jaksoit pusertaa tänne asti. Toivottavasti maltatte jatkossakin olla lukemassa, kun kirjoittelemme Yhdistystiimin puuhista. :)

Iloista joulua toivotellen,
Aleksi

Viisi vinkkiä Jäsentiedotteen hyödyistä

Oletko ollut tilanteessa, jossa jäsenille pitäisi pikaisesti lähettää sähköpostia, mutta heidän osoitteensa ovat hujan hajan? Tai jäsenten osoitteet eivät ole ajan tasalla ja joidenkin osoite jopa puuttuu? Tällöin Jäsentiedote ja muut jäsentyökalut tarjoavat sinulle apua tukalaan tilanteeseen.

1. Yhdellä osoitteella saavutat kaikki jäsenet

Sinun ei tarvitse muistaa kuin yksi osoite, jolla saavutat kaikki jäsenet. Voit tallentaa osoitteen käyttämääsi sähköpostiohjelmaan ja osoitteeseen lähettämäsi viesti saavuttaa kaikki Jäsenet-ryhmään kuuluvat jäsenet.

2. Voit lähettää viestin vaikka kännykästäsi

Käytit sitten pöytäkonetta, kännykkää tai taulutietokonetta, niin voit lähettää viestisi jäsenille. Tallennat vain Jäsentiedotteen sähköpostiosoitteen käyttämääsi sähköpostiohjelmaan (tai opettelet osoitteen ulkoa), jonka jälkeen olet valmis lähettämään viestisi jäsenille - mistä ja milloin tahansa.

3. Viestintä ei ole enää vain yhden henkilön harteilla

Jäsentiedotteen voi lähettää kuka tahansa, joka kuuluu sivuston Pääkäyttäjät- tai Hallitus-ryhmään. Näin ollen tiedottamisen ei tarvitse olla vain yhden henkilön tehtävä, vaan voitte keskenänne sopia tiedottamisvastuusta useamman henkilön kesken.

4. Jäsenten yhteystiedot ajan tasalle

Jäsentiedotteen oiva aisapari on Jäsentietojen tarkistussähköposti. Tarkistussähköposti lähtee kaikille jäsenille heidän sähköpostiinsa ja viestin linkkiä klikkaamalla he pääsevät tarkistamaan omat tietonsa - vieläpä helposti ja tietoturvallisesti ilman kirjautumista. Jäsenten tekemistä yhteystietomuutoksista sivuston pääkäyttäjät saavat ilmoituksen suoraan Verkkotyöpöydälle.

5. Jäsentiedote myös uusille jäsenille

Saat viestisi myös uusille jäsenille, kun lähetät heille ensin ilmoituksen omien jäsentietojensa täydentämisestä. Jäsenet lisätään automaattisesti Jäsenluetteloon, jonka jälkeen Jäsentiedote saavuttaa myös heidät. Lisäksi uudet jäsenet saavat viestin, josta he pääsevät syöttämään loput tietonsa Jäsenluetteloon.

(download)
Jäsentiedote kuuluu vakiona kaikkiin Yhdistysavaimen versioihin (Free, Start, Plus ja Premium). Lisätietoa (esim. "Mikä on meidän sivuston Jäsentiedotteen osoite?") löytyy ohjeistosta.

Miten sinä olet käyttänyt Jäsentiedotetta viestinnässä tai miten aiot sitä hyödyntää? Kerro ajatuksesi kommentoimalla tätä kirjoitusta.

Uutta Yhdistysavaimessa

Oletko joutunut tuskailemaan tilanteessa, jossa tekstin sekaan pitäisi lisätä monta kuvaa tai tiedosto-osioon useampi tiedosto, mutta lisääminen on hidasta, koska jokainen kuva ja tiedosto pitää lisätä yksitellen? Niin mekin olemme ja päätimme vihdoin ja viimein tehdä asialle jotain (jo oli aikakin, voisi joku sanoa).

Nyt on siis mahdollista lisätä useampi tiedosto kerralla seuraaviin paikkoihin:

  • teksti ja kuva
  • tiedostot
  • kuvagalleria (onnistui jo aikaisemmin)
  • uutiset (liitteet)
  • tapahtumat (liitteet)

Useamman tiedoston lisääminen onnistuu niin, että valitsee joko kaikki tiedostot tiedostokansiosta painamalla Ctrl + A tai valitsemalla yksittäisiä tiedostoja Ctrl + vasen hiiren nappi tiedoston päällä (siis samaan tapaan kuin esim. Windowsin Resurssienhallinnassa).

Lisäksi teimme teksti ja kuva -osioon sellaisen muutoksen, että kaikki kuvat ovat oletuksena linkkejä suurennuksiin; eli kuvaa klikkaamalla avautuu suurempi kuva omaan välilehteen tai ikkunaan. Edelleen on kuitenkin mahdollista tehdä kuvasta linkki sivulle, tiedostoon tai osoitteeseen.

(download)